Finnboat ry:n ja Kuusakoski Oy:n järjestämän koeluonteisen kierrätyskampanjan aikana on tähän mennessä kerätty noin 150 venettä Turun saariston alueelta. Käytöstä poistetut veneet viedään murskattavaksi Kuusakoski Oy:n Heinolan kierrätystehtaalle.
Venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö Finnboat ry ja kierrätyspalveluihin erikoistunut Kuusakoski Oy käynnistivät veneiden koeluonteisen kierrätyskampanjan kesäkuun alussa.
Veneiden kierrätyskampanjan taustalla on EU-lainsäädännön myötä erilaisia käytöstä poistuvia tuotteita koskeva ns. tuottajavastuu. Tuottajat – valmistajat ja myyjät – ovat vastuussa tuotteen ja sen osien kierrätyksestä, uudelleen käytöstä ja jätehuollon järjestämisestä. Veneistä tällaista lainsäädäntöä ei vielä ole.
Turun saaristoalueelta kerätyt veneet kuljetetaan Kuusakoski Oy:n Heinolan kierrätystehtaalle, jossa ne murskataan. Tämän jälkeen selvitetään mm. miten eri ainesosat pystytään erottelemaan toisistaan. Vuoden 2006 keväällä valmistuu tutkimusraportti, jonka perusteella voidaan tehdä päätöksiä murskatun materiaalin jatkokäyttömahdollisuuksista, venekierrätyksen kaupallisista reunaehdoista ja kierrätyksen mahdollisesta laajentamisesta koko maan kattavaksi.
Suomessa on lujitemuoviveneitä valmistettu 1960-luvun alusta alkaen. Maamme venekanta on viimeisimmän tutkimuksen mukaan n. 737 000 venettä. Toimivaa järjestelmää veneiden kierrätykseen tai hävitykseen ei vielä ole.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Jaakko Sederholm, Kuusakoski Oy, puh. 040 501 4836
toimitusjohtaja Jouko Huju, Venealan Keskusliitto Finnboat ry, puh. 040 550 9310
Venealan Keskusliitto Finnboat ry on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin 225 jäsenyritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 450 miljoonaa euroa, vastaavat lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. www.finnboat.fi
Kuusakoski Oy on Itämeren alueen johtava kierrätyspalveluihin erikoistunut yritys ja yksi maailman suurimmista kierrätysmetallien jalostajista ja toimittajista. Päämarkkina-alueina ovat Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka. Teollisen kierrätyspalvelutoiminnan lisäksi Kuusakoski kehittää ja valmistaa korkealaatuisia kierrätys- ja ympäristöteknologian ratkaisuja eri kierrätysmateriaaleille. Koko Kuusakoski Group Oy:n liikevaihto vuonna 2004 oli 809miljoonaa euroa ja se työllistää yli 3200 henkilöä. Kuusakoski on perustettu vuonna 1914. www.kuusakoski.fi