Finnboat

Kahdettatoista kertaa HSK:lla järjestettävä näyttely on vakiinnuttanut paikkansa maan ylivoimaisesti tärkeimpänä uivana venenäyttelynä ja kaikkein tärkeimpänä purjeveneiden esittelytilaisuutena.

Maaosastoilla ja tarviketeltoissa ovat esillä venealan tarvikkeet, moottorit ja palvelut noin 2400 m2:n laajuisella alueella. Näytteilleasettajamäärä on 142. Näyttelyyn tutustui vuonna 2008 yhteensä 13 725 näyttelyvierasta.

Veneiden ja tarvikkeiden lisäksi luvassa on paljon oheisohjelmaa. Veneilyliitto järjestää päivittäin pienvenealtaalla lapsille Solmukoulun. Meripelastusseuran osastolla näytetään käytännössä, miten heittoliinan oikeaoppinen heittäminen tapahtuu. Suomenlahden Merivartiosto informoi omasta toiminnastaan ja järjestää lauantaina klo 14.00 helikopteriavusteisen pelastusnäytöksen. Saaristolääkärien punkkibussista saa kätevästi otettua itselleen punkkirokotuksen.

Tänäkin vuonna on kävijöillä mahdollisuus näyttelyssä koeajaa unelmaveneensä. Kippari-lehti järjestää jälleen erittäin suositun koeajotilaisuuden omassa laiturissaan tarviketeltan takana. Kaikissa koeajoveneissä on valmistajan tai maahantuojan edustaja isäntänä. Näyttelyvieraat pääsevät testaamaan veneitä ajotilanteen ja sään niin salliessa. Koeajot ovat maksuttomia ja niille ilmoittaudutaan koeajolaiturin vieressä olevaan Kipparin telttaan, josta saa myös pelastusliivit lainaksi ajon ajaksi. Koeajoja ei voi varata etukäteen. Koeajettavina ovat:

AMT 170 BR + Honda BF60
Arronet 23.5 C + Honda BF225
Buster XL + Yamaha F100
MV-Marin 5700 BR + Mercury F100
Simppu 620 + Suzuki DF15
Yamarin 61CC + Yamaha F115.

Helsingin uivaan venenäyttelyyn pääsee hyvin julkisilla kulkuneuvoilla (linja-autot 65A, 66A ja 21V). Lauantaina on ilmainen bussikuljetus näyttelyyn 20 minuutin välein ja sunnuntaina puolen tunnin välein Kiasman edestä Helsingin keskustasta klo 9.30-17.00. Paluubussit Lauttasaaresta klo 11.00-18.00. Viikonloppuna kannattaa jättää Rautatientorille Elielin parkkiin ja hyödyntää Uivan ilmaista bussia. Näyttelyyn ei valitettavasti voi tulla omalla veneellä, sillä kaikki venepaikat on varattu näyttelylle. HSK:n talvisäilytysalueella näyttelyn eteläpuolella on parkkialue, jossa pysäköinti maksaa 4 euroa. Pysäköinnistä vastaa Vikingarna-meripartiolippukunta.

Myös koirat ovat tervetulleita näyttelyyn, mutta pidäthän koirasi kytkettynä.

Lastenvaunujen vieminen näyttelylaitureille on kielletty. Vaunuille on oma vartioitu parkki.

Uiva on avoinna torstaina ja perjantaina 20 – 21.8. klo 12.00 – 20.00 sekä lauantaina ja sunnuntaina 22 – 23.8. klo 10.00 – 18.00. Lipunmyynti lopetetaan puoli tuntia ennen näyttelyn sulkemista. Liput: aikuiset 10 EUR, lapset (7-16 v) 2 EUR, alle 7-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi.

Näyttelyn järjestää Venealan Keskusliitto Finnboat ry
Käenkuja 8 A 47, 00500 Helsinki
puh (09) 696 2160, fax (09) 696 21 611
www.finnboat.fi/uiva
info@finnboat.fi

Suomi